Omat työkalut
Sijainti: Pääsivu Toiminta Jätehuolto

Jätehuolto

Kylällämme on oma jätepiste.

 

Moksin kylän keskustassa, aivan  seurojentaloa vastapäätä, Koppelmäentien varressa sijaitsee yksi  kylän ylpeyden aiheista, kylän jäte- ja kierrätyskatos. Kylän jätepiste on toiminut hyvin jo vuodesta 1995.Sille on myönnetty Korpilahden kunnan ympäristöpalkinto v.1995 ja JAPA ry:n Kestävän kehityksen palkinto v. 2009.

Katoksessa on useita astioita  kuivajätteille, jotka ovat vain  "osakkaiden" eli jätehuoltomaksun  kyläseuralle maksaneiden käytössä.  Kuivajätteitä ovat mm. muovit ja muut  ei kierrätettävät jätteet.  Kierrätystavaraa, biojätteitä ja  ongelmajätteitä ei kuivajäteastioihin  saa tuoda.

 Kustannusten pitämiseksi mahdollisimman alhaisina, jätemaksun maksaneita  pyydetään täyttämään astiat järjestyksessä yksi kerrallaan täyteen, pakkaamaan  jätteet tiukkaan ja huolehtimaan kukin omalta osaltaan siitä, että katos pysyy  siistinä sekä ilmoittamaan mahdollisista puutteista tai ongelmista Merja Karilalle puh.0400-98 64 25

Biojätteet on jokaisen  kompostoitava itse. 

Ongelmajätteitä Jyväskylän kaupunki kerää kerran vuodessa  erikseen ilmoitettavana aikana. Niitä voi myös viedä ongelmajätteiden keräyspisteeseen Korpilahden ST 1-huoltamolle Petäjävedentie 1.

TAKSAT

Vuosittaisista taksoista päättää kyläseuran kevätkokous ja niistä ilmoitetaan  Moksin Kylälehdessä.

Jokaisen uuden osakkaan on jätehuoltomaksun lisäksi suoritettava ns.  liittymismaksu, jolla katetaan jätekatoksen rakennus-, huolto- yms. kuluja.  Liittymismaksu on kiinteistökohtainen.

Jätehuoltomaksulla puolestaan hoidetaan varsinaiset kuivajätteen  tyhjennyskustannukset. Jätehuoltomaksun suuruus vaihtelee vuosittain syntyneiden  kustannusten mukaan.Vuonna 2011 maksu on vakituiselta kiinteistöltä 60 eur ja kesämökkikiinteistöltä 35 eur.

Kierrättäminen kannattaa!

Samassa paikassa sijaitsee Jyväskylän kaupungin hyötykeräyspiste:

Pattereita ja pienakkuja ei enää jätekatoksella kerätä, vaan ne on vietävä kauppaliikkeissä oleviin keräyslaatikoihin.

  • lasinkeräysastiaan käyvät niin värittömät kuin värillisetkin pullot ja purnukat ilman  kansia ja korkkeja. Ikkunalasi kuuluu kuivajäteastiaan.
  • metallinkeräysastiaan voi tuoda kaikki pienmetallit, kuten säilykepurkit ja  pullojen korkit.
  • Isot metalliromut voi viedä esim. Reteko Oy:lle Ruokomäentie 58. Isompien erien kotoa hakemisesta voi sopia vaikkapa Reteko Oy:n kanssa puhelin 050 347 8901
  • Katoksen ulkopuolella on sininen astia kierrätyspaperille eli kaikelle  postilaatikosta tulevalle paperille sekä vihreä astia puhtaille pahveille.Pahvilaatikot tulee litistää kasaan siten, että ne vievät  mahdollisimman vähän tilaa.
Tehdyt toimenpiteet